Kuljettajan ammattipätevyys
Henkilö- ja tavaraliikenteen kuljettajilta vaaditaan ajoneuvon luokkaa vastaavan ajo-oikeuden lisäksi voimassa oleva ammattipätevyys. Sitä ylläpidetään suorittamalla mm. muuttuvaa lainsäädäntöä käsitteleviä ja taloudellista ajoa sekä turvallisuutta kehittäviä jatkokoulutuksia.

Milloin ammattipätevyys?
Kuorma- ja linja-auton kuljettamista koskeva lainsäädäntö edellyttää ammattimaisessa liikenteessä toimivalta kuljettajalta ammattipätevyyttä. Ammattipätevyyskoulutuksen tarkoituksena on ylläpitää kuljettajien ammattitaitoa jatkuvasti muuttuvassa kuljetusympäristössä ja antaa kuljettajille ajantasaiset tiedot voimassaolevasta lainsäädännöstä.
Henkilöliikenteen kuljettaja, joka on saanut ajo-oikeutensa ennen 10.9.2008 ja tavaraliikenteen kuljettaja, joka on saanut ajo-oikeutensa ennen 10.9.2009 ylläpitää ammattipätevyyttään jatkokoulutuksilla.
Perustason ammattipätevyys
Perustason ammattipätevyyden saavuttamiseksi vaaditaan 280 tunnin perustason ammattipätevyyskoulutus. Koulutus voidaan antaa myös nopeutettuna, jolloin koulutuksen kesto on 140 tuntia. Tutustu tarjolla oleviin perustason ammattipätevyyskoulutuksiin.
Perustason ammattipätevyys oikeuttaa ajamaan seuraavasti:
TAVARALIIKENNE
18.-20v. 280 tuntia C-, CE- luokan ajokortti, 140 tuntia C1-, C1E- luokan ajokortti.
Yli 21v. 140 tuntia C1-, C1E-, C- ja CE- luokan ajokortti.
HENKILÖLIIKENNE
18.-20v. 280 tuntia ammatillisen koulutuksen yhteydessä D-, DE- luokan ajokortti.
21-22 v. 280 tuntia D-, DE- luokan ajokortti, 140 tuntia D-luokan ajokortti paikallisliikenteessä alle 50 km:n pituisella reitillä, 140 tuntia D1-, D1E- luokan ajokortti.
Yli 23 v. 140 tuntia D1-, D1E-, D-, DE- luokan ajokortti.
Ammattipätevyyden laajennus
Mikäli olet saavuttanut perustason ammattipätevyyden koulutuksen kautta ja haluat laajentaa ammattipätevyytesi koskemaan myös toista liikennelajia, sinun tulee suorittaa ammattipätevyyden laajennus. Ammattipätevyyden laajennuksen koulutuksen kesto on 70 tuntia. Koulutus voidaan antaa myös nopeutettuna, jolloin koulutuksen kesto on 35 tuntia. Tutustu tarjolla oleviin ammattipätevyyden laajennus koulutuksiin.
Voit laajentaa ammattipätevyysluokasta toiseen seuraavasti:
TAVARALIIKENNE
18-20 v. 70 tuntia C-, CE- luokan ajokortti, 35 tuntia C1-, C1E- luokan ajokortti.
Yli 21v. 35 tuntia C1-, C1E-, C- ja CE- luokan ajokortti.
HENKILÖLIIKENNE
18-20 v. 70 tuntia ammatillisen koulutuksen yhteydessä D- DE- luokan ajokortti.
21-22 v. 70 tuntia D-, DE- luokan ajokortti, 35 tuntia D-luokan ajokortti paikallisliikenteessä alle 50 km:n pituisella reitillä, 35 tuntia D1-, D1E- luokan ajokortti.
Yli 23 v. 35 tuntia D1-, D1E-, D-, DE- luokan ajokortti.
Ammattipätevyys on voimassa 5 vuotta perustason ammattipätevyyden saavuttamisesta. Ammattipätevyyden voimassaoloa voi jatkaa 5 vuodeksi kerrallaan jatkokoulutuksella, kuitenkin enintään ajaksi, jolloin ajo-oikeus on voimassa.
Ammattipätevyyden jatkokoulutus
Ammattipätevyyttä ylläpidetään suorittamalla ammattipätevyyden jatkokoulutuksia viiden vuoden jaksoissa (yhteensä 35 tuntia). Kuljettaja tai kuljetusyritys voi valita laajasta koulutusvalikoimastamme työtehtäviään tukevia ammattipätevyyskoulutuspäiviä. Yksi seitsemän tunnin jaksoista tulee olla turvallisen, taloudellisen ja ympäristöystävällisen ajotavan vahvistavaa koulutusta.
CAP Pro Academy on Traficomin valtuuttama kouluttaja, joten voit huoletta valita minkä tahansa tarjoamistamme ammattipätevyyskoulutuksista. Tutustu tarjolla oleviin jatkokoulutuksiin.
On tärkeää huolehtia kuljettajan ammattipätevyyden voimassaolosta. Mikäli ammattipätevyytesi on päässyt kuitenkin vanhentumaan, suorittamalla 5 jatkokoulutuspäivää saadaan ammattipätevyys voimaan uudestaan. Uusi viiden vuoden ammattipätevyysjakso alkaa viimeiseksi suoritetusta koulutuspäivästä.
Ammattipätevyyskortti Ajovarmalta
Ammattipätevyyskorttia tai ajokorttimerkintää haetaan Ajovarmasta suoritetun ammattipätevyyskoulutuksen jälkeen. Ammattipätevyys todistetaan ajokortista löytyvällä merkinnällä tai erillisellä ammattipätevyyskortilla mm. tienvarsivalvonnan yhteydessä.
Ammattipätevyyden päättymispäivä lukee ammattipätevyys- tai ajokortissa ja sen voi tarkistaa myös Traficomin Oma Asiointi –palvelusta.
Seuraavat avoimet jatkokoulutuspäivät
Verkkokoulutuksena
-
pe 6.10.2023
Verkkokoulutus
Scania tekniikkakoulutus kuljettajalle / verkkokoulutus
Lisätietoja Varaa paikka -
pe 6.10.2023
Verkkokoulutus
Kuljettajan henkinen hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat / verkkokoulutus
Lisätietoja Varaa paikka -
pe 6.10.2023
Verkkokoulutus
Scania polttoainetalous, seutuliikenne / verkkokoulutus
Lisätietoja Varaa paikka -
pe 6.10.2023
Verkkokoulutus
Mercedes-Benz käyttökoulutus / verkkokoulutus
Lisätietoja Varaa paikka -
pe 6.10.2023
Verkkokoulutus
Ajo-lepoaikasäädökset ja asiakaspalvelu / verkkokoulutus
Lisätietoja Varaa paikka
Etäkoulutuksena
-
to 5.10.2023
klo 8.30
Etäkoulutus
Kuljettajan asiakaspalvelu-, työelämä- ja sosiaaliset taidot
Lisätietoja Varaa paikka -
pe 6.10.2023
klo 8.30
Etäkoulutus
Ennakoiva ajo
Lisätietoja Varaa paikka -
la 7.10.2023
klo 8.00
Etäkoulutus
Hätäensiapukoulutus
Lisätietoja Varaa paikka -
la 7.10.2023
klo 8.30
Etäkoulutus
Kuljettajan psyykkinen ja fyysinen kunto, sekä terveelliset elintavat
Lisätietoja Varaa paikka -
ma 9.10.2023
klo 8.30
Etäkoulutus
Kuorman varmistaminen maantieliikenteessä
Lisätietoja Varaa paikka
Luokassa
-
pe 6.10.2023
klo 8.00
Kuopio CAP Pro Academy, luokka 1
Luokkakoulutus
Hätäensiapukoulutus
Lisätietoja Varaa paikka -
ke 11.10.2023
klo 8.00
Helsinki CAP Pro Academy, 3. krs luokka 1
Luokkakoulutus
Digipiirturi ja henkilönostin
Lisätietoja Varaa paikka -
ma 16.10.2023
klo 8.00
Kuopio CAP Pro Academy, luokka 1
Luokkakoulutus
Ennakoiva ajaminen
Lisätietoja Varaa paikka